Uuden intohimon kimpussa – ja blogikirjoittelun uudelleenvirittelyä

Julkaistu 25 marraskuun, 2011 | Kirjoittanut outdoorist | Kategoria(t): Maastopyöräily

Ohhoh, kylläpäs se aika juoksee. Nihkeää on ollut tämä blogin päivitys sitten viime kevään, mutta tästä se taas talvea kohti starttailee.

Kesä oli ja meni ja syksykin roiskii toivottavasti jo viimeisiä pisaroitaan Helsingin mustaan maaperään. Paljon on ehtinyt tapahtua edellisen päivityksen jälkeen, mutta starttailaan nyt ensimmäiseksi jutulla uudesta intohimosta, nimittäin maastopyöräilystä. Antte hommasi Konan Abra Cadabran noin vuosi sitten ja raportoikin sen ominaisuuksista tänne. Innoistuin kyseisestä mankelista sen verran, että hommasin itselleni viime tammikuussa pykälää edullisemman menopelin Cadabran, jossa on sama runko ja vaimentimet, mutta edullisemmat komponentit. Komponentteja on sittemmin pitänyt päivittää kuin vimmattu, mutta välillä on ehtinyt sotkemaankin. Ja pyörä on ollut mahtava.

Konan nokka on pääosin tullut suunnattua Helsingin Keskuspuiston metsiin, se kun sattuu löytymään naapurista. Täytyy sanoa, että tämä harrastus on ollut mahtava löytö ja helpottanut lumen kaipuuta roimasti. Keskuspuiston polkujen vaikeusaste on tähän mennessä riittänyt oivallisesti ja nyt syksyn pimeinä iltoina valon kanssa polkeminen on tuonut uudet haasteet mukaan. Kesällä tuli poljettua myös monessa muussa paikassa ja kävin testaamassa reisien ruostepitoisuuden myös Tahkon kisassa. Siitäkin riittäisi tarinaa yhden blogikirjoituksen verran, mutta hengissä siis vielä ollaan ja maaliinkin pääsin.

Tässä kuitenkin klippi, jossa on kierretty aikalailla ajamani perusreitti Keskuspuistossa. Ja tämä olkoon samalla startti kesän puuhien raportoimiseen tänne Puukonveljesten blogiin. Musiikit puuttuu, mutta Spotifyn voi laittaa taustalle jauhamaan.

Jussa

Vuodenajoista – mikä meitä liikuttaa

Julkaistu 12 lokakuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Treenit

Väitän, että vuodenajoilla on meille ulkoilmaihmisille syvempi merkitys kuin pelkkä almanakan osoittama. Talven odottaminen tuntuu menevän välillä itselläkin jopa hieman liiallisuuksiin, mutta jotain taianomaista siinä on.  Ei aikuinen mies muuten odottelisi lumien tippumista, kuin lapset joulupukkia.

Minun kohdalla talvi on aiheuttanut paitsi kroonista riippuvuutta, myös hyvän syyn valmistautua henkisesti ja fyysisesti talven tuomiin iloihin. Tämä tarkoittaa paikoin tiukkaakin treeniä, jota tuttavat tai naapurit saattavat joskus ihmetellä.

Minulle elämäntapa, jossa luonto antaa motiivin rääkätä itseä, merkitsee elämänlaatua. Minun ja luonnon, vuodenaikojen, sateen ja auringonpaisteen välillä on yhteys, johon kukaan ei pysty puuttumaan – se on intiimiä.

Tilasin, ihan talvea ajatellen, tuossa hiekkasäkin. Säkkiin tungetaan hiekkaa itselle sopiva määrä ja sillä voi tehdä eri tyyppisiä liikevariaatioita, joita muodikkaasti kutsutaan toiminnalliseksi harjoitteluksi. Sitä sitten olen tuossa takapihalla naapureiden huviksi paiskonut, kahvakuulan, tasapainolaudan, rullalautailun, rullaluistelun maastopyöräilyn ja satunnaisen boulderoinnin lisäksi. Olen pyrkinyt harjoittelemaan mahdollisimman monipuolisesti, koska hiihto vaatii koko kehon tasapainoa.

Kun talven tullen onnistuu löytämään itsensä ison seinän päältä, fysiikka ja henkinen kantti punnitaan. Kesän hikoilu mitataan juuri silloin.

Ohessa kaverini kuvaama ja editoima video Santahaminan sotilasesteradalta. Armeija tuppaa tietämään millä fysiikkaa ja henkistä kanttia mitataan.

Kuvaus ja editti Jouni Hirvonen.

-Antte

Lauantai Nuuksion kallioilla

Julkaistu 20 maaliskuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Hiihto

Takatakatakataaaaalvi – lauleskelee Mokoma. Eilen sellanen tuli, joskin ihan normaalitalveahan tämä maaliskuu vielä on. Mutta uuden lumen innoittamana käytiin herra Ravun ja Anten kanssa Nuuksiossa offarihiihtelemässä. Suunnitelmissa oli suunnata Messilään, mutta Nuuksiosta viime reissulla bongattu kalliovaara vei voiton. Uusi lumi oli pehmentänyt hangesta pinnan ja keli oli otollinen dropautteluun ja kalliokurvailuun. Antte näytti meille dropauttelun mallia ja Ravun kanssa perässä rävellettiin menemään. Päivä oli varsin lystikäs, tsekatkaa vaikka kuvista:

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Jussa

Suklaata, juustoa ja puuteria – Sveitsin reissu 2011 vol.2.0 – Reissun puoliväli

Julkaistu 3 maaliskuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Hiihto

Siitä on aikaa, kun olen viimeksi laskenut viitenä päivänä peräkkäin vähintään viisi tuntia tellua per päivä. Ja sen kyllä huomaa. Telemark on siitä mukava laji, että se käy treenistä – ihan oikeasti. Puikkakäännökseen voi turvautua, jos hapotus meni liialliseksi. Viime päivinä on hapottanut ja rajusti. Varsinkin puuterikäännösten vääntäminen on uskomattoman raskasta puuhaa. Mutta on se myös mukavaa.

Saavuimme viime viikon perjantaina illalla noin seitsemältä paikallista aikaa Zürichin kentälle. Joukkomme koostui siinä vaiheessa Jaakon ja minun lisäksi molempien paremmista puolikkaista. Reissu sai oikeastaan jo varsin perinteisen startin kun Jaakon ja Lauran matkatavarat jäivät Helsinkiin. Helsingin kenttä on paikka, josta ei nykyään enää kovin mairittelevia adjektiiveja keksi. Itse matkustin viime kesänä kahteen otteeseen välin Rovaniemi-Helsinki ja molemmilla kerroilla kriittiset tavarat jäivät matkasta. Noh, se siitä rutinasta. Hätä on aina jokaisella kerralla keinot keksinyt – niin nytkin. Launtaina välinevuokrauksen ja pikaisen paikallishaastattelun jälkeen suuntasimme Lauterbrunnenin kylästä gondolilla Mürreniin.

Näkymä Birgiltä

Mürrenissä keli oli kuin morsian. Jopa yhtä lämmin. Matkan alkuvaikeuksien aiheuttaman taantuman jälkeen kaikilla oli myös iloinen mieli ja tunnelma korkealla. Luntakin näytti olevan ihan mukavasti, joskin paahtava aurinko sai pinnan sulamaan. Otimme tyhjät pois ensimmäisessä rinteessä, minkä jälkeen suunnistimme koko alueen korkeimpaan kohtaan mihin hissillä pääsee eli Schilthorniin. Matkalla ylös näimme, kun joku asiansa osaava hiihtomies veteli liitovarjolla alas vuorenrinnettä sukset jalassa. Oli muuten aika mukavan näköstä puuhaa. Ja juuri niin, myös melko hurjaa. Meille riitti loivemmatkin pätkät, sillä lumivyöryvaroitus oli kolmosella ja vastikään Bulgariassa tapahtunut onnettomuus muistutti lumen vaarallisuudesta. Ja näillä laskumäärilla (ja kunnolla) vähempikin riittää.

Ensimmäiset "offari"käännökset Schilthornin alapuolella

Mürren ei oikein vakuuttanut meidän rinnespesialisteja  Annaa ja Lauraa, joten seuraavaksi päiväksi päätimme mennä Wengeniin, missä rinteitä on enemmän ja ne ovat leveämpiä. Offarimaastojen puolesta Mürren kyllä vakuutti, mutta lumitilanne ei vielä ollut parhaimmillaan. Wengenissä rinteitä riitti ja offaritkin olivat kunnossa. Pilvet ovat haitanneet laskemista oikeastaan päivittäin, sillä välillä näkyvyys on ollut vain n. kymmenen metriä. Mutta onneksi pilvissä piilee myös onni ja kolmantena laskupäivänä se potkaisi. Dumppas nimittäin sitä itseänsä ja vielä ihan mukavasti – noin 30 – 40 senttiä. Siitä lähtien puuteripätkää onkin saanut laskea, joskin jo eilen rinteiden läheiset paikat olivat aika pahasti puhki laskettuja. Onneksi pienellä haikkaamisella pääsee vielä ihan hyville pelipaikoille. Seuraavassa pientä kuvakollaasia tähän mennessä tapahtuneista.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kokonaisuudessaan kuva Jungfraun alueesta on erittäin positiivinen – kiitos Jarkolle siis vinkistä. Kallista täällä on eikä kulinarismi kukoista muualla kuin hostellimme keittiössä. Pieni itsekehu sallittakoon, sillä ruoka todellakaan ei ole kovin kaksista. Pahin esimerkki n. 16 euron hintainen ”lihapasta”, joka koostui huonosti keitetystä halvimmasta mahdollisesta makaronista ja ala-asteella tehdyn näköisestä ja makuisesta jauhelihakastikkeesta. Herkku oli vielä höystetty purkillisella omenahilloa. Ei sen vaan toiminu.

Jarza80 tuli tiistai-iltana seuraksemme, naisten lähdettyä maanantaina. Alkujännityksen jälkeen Jarza pääsi mäkeen ja sai uuden lempinimen – Black Rider. Black Riderin tarinaa seuraavaan edittiin. Nyt on aika herätä, nauttia aamiainen ja lähteä kokeilemaan, minkälaiset hapot tänään saadaan aikaseksi.

Jussa

 

Terbmisvarri

Julkaistu 1 maaliskuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Hiihto

No niin, juuri kun pääsin hehkuttamasta lumen paljoudesta, on pakko vetää sanoja takaisin. Lauantaina käytiin Terbmisvarrilla katsastamassa kuruja, jotka yleensä ovat olleet laskettavassa kunnossa ja niissä on jopa ollut pehmeää lunta, koska ympärillä olevat kalliot antavat tuulensuojaa.

Tämä talvi on kuitenkin ollut paikallisten mukaan erikoinen; lunta on kyllä tullut, mutta pitkään jatkuneet kovat pakkaset ja tuuli ovat siirtäneet lunta paikka paikoin suuriakin määriä. En tiedä mitä Terbmisvaaralla oli tapahtunut, mutta järven puoleinen rinne oli kuiva kuin beduiinin sandaali, lumi oli lähtenyt jopa jäältä jonnekin. Jäällä olisi voinut toisin sanoen luistella.

Toisaalta jossain muualla Kilpisjärven tunturialueella sitä lunta nyt sitten on. Tuulen kuljettamana lumivyöryriski on kuitenkin suuri, ja itse vetäisin Kilpisjärven lumivyöryriskin tällä hetkellä heittämällä neloseen. Perustelen tämän alempana olevan lumen rakenteen ja nyt Terbmiksellä näkemäni perusteella. Ei se toki laskemista estä, pitää vaan katsoa, että minne menee.

En ole milloinkaan nähnyt, että Terbmisvarrin kuruja ei pääsisi laskemaan ylhäältä alas, mutta tällä kertaa en päässyt kuin vähän yli puolen välin, jonka jälkeen kaikki lumi oli poissa. Lumi oli betonia, ylempänä kurusssa vielä sastrugeilla (tuulilippa) höystettynä. Ihmeellisintä oli, että kiivetessä kurussa tuuli suoraan vastaan. Tuuli tuli siis ylhäältä alaspäin.

Megawatit olivat tuohon keliin vähän liian suuri suksi, mutta kyllä niilläkin alas päästiin. Ylös jouduin käyttämään jäärautoja ja hakkua, onneksi ne sattuivat mukaan. Ei tämäkään reissu silti kylmäksi jättänyt, oli se kaikesta huolimatta hauskaa. Kiitokset Brofeldtin Tonille kuvauksesta ja Leinosen Ilkalle kalustosta ja loistavasta majoituksesta. Jos joku sattuu tarvimaan opaspalveluita tai mökkiä Kilpisjärven suunnalla, niin kannattaa ehdottomasti ottaa Ilkkaan yhteyttä.

Antte

Kotiseuduilla

Julkaistu 25 helmikuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Hiihto

Etelässä asuvat hiihtäjät ovat saaneet nauttia lumen paljoudesta joidenkin mielestä jopa liiaksi asti. Minä olen aina toivottanut lumen tupaan avoimin ovin. Ainoa etelän talvessa harmittava asia on se kuuluisa mäkien puute. Suomen toisessa päässä sijaitsevalla Kilpisjärvellä laskettavia törmiä riittää ja niin muuten riittää tällä hetkellä luntakin.

Tunturikoivikossa lumi pölisee. Uutta lunta 20 cm.

Olen syntyjäni kilpisjärveläinen ja tänne tuleminen tuntuu samalta kuin kotiin tulisi. Saanan ja Mallan näkeminen on kuin moikkaisi vanhoja tuttuja. Tai sanotaan nyt vaikka arvovaltaisia tuttuja, koska vuoria kohtaan täytyy aina tuntea pientä nöyryyttä.

Suosikki laskupaikkojani Kilpisjärven tuntureilla ovat Terbmisvarri ympäristöineen ja Lossujärven suunnalla olevat törmät. Saanan länsiseinältä löytyy muutama mieleen jäänyt pätkä ja mukaan täytyy laskea tietysti pikku-Mallan tienpuolelle laskeva itäseinä, josta löytyy sekä jyrkkyyttä että riittävän suuria droppeja itsensä haastamiseen. Se on myös sen verran lyhyt, että skineillä tekee päivän aikana helposti useamman laskun.

Tälle päivälle käytiin 8-vuotiaan tyttäreni kanssa tuossa lähitörmällä laskemassa tunturikoivikkoa. Ylhäällä oleva kuva on muuten hänen ottama 😉 Löysin jopa muutaman dropin, koska olen niihin jollain tavalla mieltynyt.

Säätiedotus lupaa juuri lappiin lisää lunta, vaikka sitä on jo nyt ihan mukavasti. Päivittelen säätilannetta seuraavien päivien aikana. Sen verran täytyy varoittaa alueella liikkuvia ja tänne aikovia, että lumet voivat olla suhteellisen herkässä. Tuolta Norjan puoleltahan siitä on kuultu varoituksia enemmänkin.

-Antte

Suklaata, juustoa ja puuteria – Sveitsinreissu 2011 vol. 1.0 – Suunnittelua

Julkaistu 22 helmikuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Hiihto

Emme ole hätäisimmästä päästä kumpikaan, Jaakko tai minä, mitä erilaisiin suunnitelmiin tulee. Tämäkin reissu on tainnut olla puheissa jo viime vuosituhannella, mutta tälle keväälle se vihdoin toteutuu. Me lähdetään Alpeille.

Vaikka vuosikausia laskureissuja ollaankin tehty, niin Alpeille ne eivät tätä ennen ole suuntautuneet. Norja on yleensä vienyt voiton, mutta mukavuudenhalu korreloi iän kanssa ja sen myötä päätimme tällä kertaa ottaa suunnan etelään, missä hissit pyörivät, aurinko paistaa (toivottavasti) ja olut virtaa rinneravintoloissa. Kohdemaa ei ole edullisimmasta päästä, mutta vinkit laskupaikoista tulivat niin vakuuttavalta taholta, että paikkojen täytyy olla hyvät. Viime syksynä työntiimellyksessä kännykkä pärähti ja Henttosen Jarkko pirautteli Skiexpo-messuihin liittyen. Käytin tilaisuuden hyväksi ja utelin Jarkolta vinkkejä Alppireissun kohteista. Jarkko kuunteli ensin kun kerroin tarpeemme ja sen jälkeen hän vinkkasi meille kohteeksi Interlakenin läheisen alueen Sveitsissa. Skiexpojen aikaan keskustelimme vielä pikaisesti alueen laskumahdollisuuksista ja sitä myöten paikka vahvistui ja lennot buukattiin. Tukikohtana tulee toimimaan Lauterbrunnen. Keskukset tunnetaan yhteisesti nimellä Jungfrau ski region.

Lentojen hinnoissa on pahanlainen vääristymä. Alpit näyttivät olevan yllättävän lähellä siinä vaiheessa, kun meno-paluu Hki-Rovaniemi maksoi saman verran kuin Hki-Zurich. Ja Rollosta saa Norjaan huristella vielä puolipäivää autollakin. Lentojen vertailu on onneksi erittäin helppoa nykyään ja mekin saimme edullisimmat suorat lennot netistä Blue1:lta. Meinasimme jo lähteä Stockan Hulluille päiville ryysiksen keskelle ostamaan Finnairin vastaavia lentoja, mutta onneksi tsekkasin netistä muiden yhtiöiden tarjoukset. Hullut päivät on vaarallinen paikka ja mummot siellä hulluja.

Zurichistä eteenpäin menemme junalla, mikä on ilmeisen kätevä kulkuneuvo kohdemaassa. Junaliput saa tilattua suoraan netistä ja turisteille on omia räätälöityjä lippuvaihtoehtoja. Me melkein tilasimme Swiss Cardit, joilla saa matkustaa lentokentältä lopulliseen kohteeseen ja takaisin, ja paikallisjunista saa vielä lisäalennuksia. Melkein tilaaminen kuuluu tapoihimme, eli katsotaan sitten paikan päällä saako ne kortit vielä sieltä hankittua. Kortti kyllä vaikuttaa kätevältä.

Asumispolitiikka ollaan jaettu kahteen osaan. Vaimot lähtevät mukaan ensimmäiseksi viikonlopuksi, jolloin asumme hotellissa. Jaakko löysi hotellin muistaakseni tripadvisor.comin kautta. Vaimojen suunnattua takaisin kotimaahan, siirrymme hieman edullisempaan majoitukseen eli hostelliin. Hostelli löytyi puolestaan hostelworldin kautta. Hotellien ja hostellien hakukoneet ovat erittäin käteviä ja nykyään ainakin itselläni kävijöiden antamat arviot painavat vaakakupissa ehkä kaikkein eniten. Hakukoneen kautta löytynyt hostelli kannattaa kuitenkin usein varata suoraan hostellin omien sivujen kautta, sillä heiltä voi huoneen saada halvemmalla kuin hakukoneen kautta. Hostellin osalta meillä kävi tuuri, sillä jäljellä oli vain kolmen hengen huoneita, jollaisen meille myös varasin. Viime viikolle sitten kolmas petikin sai täytettä vajaan 100 kilon edestä, kun Jarza-80 päätti liittyä reissuun viikon puolivälissä. Jarza saa tehtäväkseen tehdä arvion kohdealueen rinteistä – varsinkin Mürrenin Inferno (joka on siis kisa ja samalla 15,8 kilometriä pitkä lasku) on Jarzan heiniä.

Varustepuoltakin ollaan jo käyty läpi ja kaikki alkaa olla aikalailla kasassa. Jaakko osti vielä viime metreillä kunnon puuterilapiot, joilla kelpaa vuorenrinteitä luukuttaa. Toivottavasti vaan lunta riittää. Itselläni mukaan lähtee K2:sen Obsethedit, jotka ovat ihan kelvolliset myös rinteessä. Samalla meni skinit uusiksi – niiden tulee kuitenkin olla juuri suksiin sopivat. Kallista muuten tuo nousukarva, alle 100 euroon ei taida enää saada oikein mitään. Molemmilla sukset ovat siis telluina eli reidet pääsevät kunnon rääkkiin. Olen niitä tässä syksyn ja talven mittaan pyrkinyt treenailemaankin, mutta kyllä tuolla mäkien pituus on sitä luokkaa, että happoja on odotettavissa. Jarza vääntää puikkaa. Lumivyöryvarustus (sondi, lapio, piippari, avalung) on myös varattuna ja tarkoituksena on ottaa jollekin päivälle vuoristo-opas näyttämään seudun offareita. Ilmeisesti oppaisiinkaan ei sokeasti kannata luottaa, joten kaikkeen on hyvä varautua. Jos tiedätte hyviä oppaita tuolla suunnalla, niin laittakaa viestiä. Itselläni on mukana myös Sastan tämän kauden uutta kuorivaatetta testattavana ja ensi talveksi heiltä onkin luvassa erittäin mielenkiintoista tuotetta meille telemarkkaajille. Kuvauskalusto ollaan jaettu siten, että Jaakko ottaa järkkärin zoomiputkella, mulla mukaan lähtee GoPro HD videokamera ja Jaakon järkkäriin sopiva laajis. Saadaan siis raportteihin myös todistusaineistoa.

Viimeisten päivien aikana olemme alkaneet kytätä kohdealueen lumitilannetta ja säätä erityisellä tarkkuudella. Tällä hetkellä näyttäisi aika lumiselta. Katsotaan tuossa tulevana viikonloppuna tarkempi tilanne. Nyt lähden raapaisemaan viimeisen voitelun K2:siin.

Jussa

Lumimiehet limatuubijahdissa – Kalastuskauden päätös

Julkaistu 3 helmikuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Kalastus

Lumimyräkkä, kajakki, kelluntarengas ja kolme miestä, siitä oli tämän avovesikauden viimeinen reissu tehty. Kaikki lähti siitä, että mukana oli Rapu. Eikä mikä tahansa rapu, vaan Herra Rapu.

Herra Rapu pitää lupauksensa – aina. Tällä kertaa olimme puhuneet mahdollisesta kalareissusta viikonloppuna, mutta loppuviikosta viisari alkoi väräjää pakkasukon suuntaan ja sinne osoittivat jo omat toiveeni vesille pääsystäkin. Varovainen tiedustelusoitto Ravulle ja homma selvä, kalaan mennään, satoi tai paistoi. Tai vaikka molempia.

Pakkanen paukutteli viiden asteen tienoilla ja lunta tuli kuin sydäntalvella napapiirin paremmalla puolen. Suuntana olivat kuitenkin Inkoon kuuluisat haukivedet – eivät Lapin pilkkipaikat. Ilmeisesti se oli lumipyry kun vei meiltä huomion tuulesta ja perille päästyämme se hönkäisi takaoven kautta koko Volkkarin sisätilan kylmäksi. Ja samalla livahti etuovesta viimeinenkin kalastusinnon häiven. Vesi, tuo muuten niin miellyttävä elementti, ei enää näyttänytkään yhtä houkuttelevalta, lunta tuli vaakatasossa ja aallokko pärski jäiseen rantaan.

Antelle oli varattu kipparin paikka kiikkerästä kajakista ja itse ähelsin kaikki kotoa löytyneet vaatteet päällä räpylöitä jalkaan takareiden kramppailessa. Ohikulkijat varmasti ihmettelivät outoa kolmikkoa. Onneksi kerrospukeutuminen ja nykyaikaiset materiaalit tekevät olon miellyttäväksi kovassakin kelissä ja hetken kuluttua tuuli pysähtyi ulommaiseen kuorikerrokseen.

Antte tyrkättiin ensimmäisenä surman suuhun kajakillaan ja hetken verran Ravun kanssa seurasimme, että missä vaiheessa se pohja osoittaa kohti taivasta. Muutaman minuutin jälkeen Antte oli edelleen turvallisesti oikeinpäin, joten ei muuta kuin sammakkokävelyä räpylät jalassa perä edellä rantaan ja rengas vesille. Rapu jätettiin rannalle. Tehtiin siitä maakRapu.

Vesillä kylmä ja kolkko keli unohtui. Niin näissä eräjormahommissa tuppaa käymään. Alue jota kalastelimme ei ollut suuri, mutta kaislikkoa riitti ja tiesin varmuudella, että tästä oli kalaa saatu. Ja samaa enteili myös muiden kalastajien läsnäolo. He tosin olivat liikkeellä moottoriavusteisin kulkuneuvoin. Kateeksi kävi, pakko myöntää. Hetken huitomisen jälkeen valkosinihopeiseen Hollow Deceiveriin tärähti varovainen tärppi, mutta ei pysynyt. Ja sen jälkeen hiljeni. To-taa-li-ses-ti. Rapu kartoitti rantaa toinen toistaan räväkämmillä uistimilla ja vaapuilla.  Itse kiersin renkaalla kaislikon reunaa perhoa jatkuvasti vaihtaen. Kokeilin erilaisia uittotekniikoita, polskin itseni ruovikon läpi pieniin poteroihin ja yritin samaistua luupäiden ajatuksiin, mutta ei mitään. Antte vanhimpana ja tietysti viisaimpani jätti kalastushommat meille ja kierteli kajakilla samalla kuvaten touhujamme. Tiesi pirulainen, että täältä mitään tuu!

Emme me montaa tuntia jaksaneet siinä hyytävässä kelissä räpiä. Parhaimmatkaan varusteet eivät estä sitä masennusta, joka tyhjän pyytämisestä tulee. Haukirintamalla oli siis hiljaista, mutta kyllä tämäkin sohvanpohjan voitti. Kolmisen tuntia tyhjän pyyntiä riitti tälle reissulle ja kaudelle. Se loppui ihan kuten alkoikin. Onneksi väliin sattui parempiakin saalispäiviä. Ehkä niistä saa lisää juttua tässä kaamoksen ytimessä.

Jussa

Davos

Julkaistu 24 tammikuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Hiihto
Avainsanat:, ,

No niin, täällä sitä sitten ollaan. BD:n laskija Christian Bless pyysi minut kylään Davosiin. Oma käsitys Davosista oli tähän mennessä tullut lähinnä maastohiihdon maailmancupista, joten yllätyksenä tuli, että täältä löytyy itse asiassa todella hyvää hiihtoa.

Lumiolosuhteet ovat olleet todella vaihtelevat. Viikko sitten vajaassa kolmessa tonnissa pystyi patsastelemaan t-paidassa. Pari päivää sitten kelit kylmeni, lunta saatiin lisää ja reissuta valkeni loppupelissä oikea puuterifiesta. Tänään lähdettiin kahdeksalta mäkeen; neljä laskua, joista kolme tultiin liftaamalla takaisin törmään.

Uutta, todella kuivaa, lunta on 50 cm, joka tarkoittaa jyrkemmissä paikoissa kohtuullisen kokoisia pintavyöryjä tai amerikkalaisittain sluffeja. Niiden kanssa pärjää, koska liikkuvan lumen näkee ja sitä pystyy väistämään. Pohja on tällä hetkellä stabiili, joten laattavyöryjä ei juurikaan tarvitse pelätä.

Reissu jatkuu vielä muutaman päivän ja kelit on kohdillaan. Tänään pitäisi mennä ilmeisesti igluun yöksi ja käydä hiihtelemässä jonkinlainen rando. Keli näyttää vaan menneen ylhäällä sinkkiin, joten toivotaan, että hiihtoreissu onnistuu.

Enemmän tästä reissusta saadaan nähdä kevään aikana Maxsportilla. Tässä vaiheessa postaan muutaman pätkän, jotka tarttui meikäläisen Contourille:

Antte

Antte

Julkaistu 3 tammikuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Puukon veljekset

Niin no ketä me sitten ollaan? Puukon veljekset seikkailivat joskus Kummelin sketseissä ja sieltä kait tuo nimitys jollain tavalla juontaa juurensa. Niin miehekäs sukunimi kuin Puukko onkin, niin me ollaan Lauhamaan veljekset ja minä oon Antte.

Jostain näistä blogipostauksista jo selviääkin, että olen laskenut telemarkkia jossain vaiheessa ja paikkansahan se pitää:

Ostin telemarksukset muistaakseni vuonna 1992. Monot, joilla opettelin laskemaan, olivat matalimmat Asolon nahkamonot, sukset Madshusin tunturitellut.Yritän löytää jossain vaiheessa jonkun kuvan näistä alkuaikojen ihanuuksista, kait niistä tuli joku kuvakin otettua. Nämä eivät antaneet anteeksi sitten yhtään, mutta kuten Nietsche joskus kauniisti opetti; se mikä ei tapa, vahvistaa. Tiedä sitten siitä, mutta into ei ainakaan ole laantunut.

Telemarksuksilla osallistuin ensimmäisen kerran vapaalaskukisoihin vuonna 1996 Riksgränsenillä Ruotsissa ja myöhemmin kävin kisoja enemmänkin Pohjoismaissa ja Usa:ssa. Parhaillaan olen voittanut vapaalaskun Pohjoismaiden mestaruuden, mutta eipä siitä oikeastaan sen enempää. Kilpaileminen on opettanut sen, että tärkeintä loppupelissä tässäkin lajissa on se viihtyminen. Jos joku telemarkhiihdosta innostunut on nähnyt Total Telemark – nimisiä leffoja, niin joissain niistä olen kurvaillut.

Nykyään nautin laskemisesta oikeastaan ihan samalla tavalla kuin silloin 18 vuotta sitten. Etelä-Suomen talvi on mahdollistanut lähihiihtämisen läheisissä metsissä ja pikkunyppylöillä, näistä on muutama postauskin tässä blogissa. Törmän koosta viis, laskeminen luonnonlumella on vaan niin perkeleen mukavaa. Ja tulee tänne juttua tältä talvelta sieltä isommiltakin törmiltä, elkää peljätkö.

Mm. metsästystä, kalastusta, maastopyöräilyä ja melontaa tulee sitten harrastettua laskemisen ohella. Jussa, eli toinen tämän blogin isännistä ja minun veli, on opettanut mulle perhokalastuksen saloja 90- luvulta lähtien. Vapaalaskun olemus on itse asiassa hyvin lähellä kalastusta; jos kalaa meinaa saada, pitää tietää miten kalat elää. Jos haluat saada hyviä laskuja, sinun pitää opetella laskemaan hyvin.

Pitemmittä puheitta voisin laittaa tähän linkitettynä Maxsport.tv:n ohjelman viime keväältä. Oltiin hyvällä porukalla liikkeellä ja sattui hyvä tuuri kelien suhteen. Laskupätkät on kuvattu Ruotsin Pältsalla ja Norjan Lyngenissä:

Antte