FINNMARKIN TOURNEE 2009

Julkaistu 4 marraskuun, 2010 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Kalastus

Kesän reissu on jo perinne. Kohteet ovat aina olleet pohjoisessa, mutta ei aiemmin Lakselvin suunnalla Norjassa. Reissun suunnittelu aloitetaan yleensä hyvissä ajoin, sillä polte kalavesille viriää heti alkuvuodesta, kun metsästyskausikin on jo ohi. Toivesaaliina näillä reissuilla on harri, taimen ja rautu, joita nytkin lähdettiin tavoittelemaan. Lohen pyyntiin meillä ei oikein kärsivällisyys ole riittänyt. Tukikohdaksi valikoitui Skoganvarrin leirintäalue ja kohteeksi lähialueen vedet.

Matkaa Skoganvarriin tulee Rovaniemeltä noin 500 kilometriä, mutta matkan varrella on niin paljon nähtävää, että pysähdyksiä kannattaa suosia eikä matkakaan tunnu silloin niin pitkältä. Onhan matkalla todella hyviä kalavesiäkin ja vaatiikin mielenlujuutta olla pysähtymättä niille. Toisaalta päivä tai pari Inarijärvellä polttavat pahimman kiireen pois ja kyseinen järvi on ehdottomasti kappale kauneinta Suomea.

Skoganvarrin leirintäalue on mukavalla paikalla järven rannassa ja majoitusta on moneen lähtöön. Asuimme Antin ja Kamun kanssa pienessä kahden hengen mökissä, jossa oli pari sänkyä, keittolevy, vaatekaappi, ruokapöytä sekä jääkaappi. Kaikki tarvittava siis. Paikan päältä saa perustarpeisiin ruokaa ja juomaa sekä luvat alueen kalavesiin. Jokaisesta luvan ostosta tosin peritään 100 kr palkkio, joten jos kannettava löytyy ja näpsäkkä mukana kulkeva printteri, niin kannattaa luvat ostaa ihan omatoimisesti, tulee halvemmaksi. Meille oli ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen kerta, kun majoitutaan reissun ajaksi leirintäalueelle, sillä oma rauha on oma rauha, eikä sitä tämän tyylisessä majoituksessa saa. Eikä Skoganvarrin leirintäaluetta voi kaikkein parhaimmin ylläpidettynä pitää ja oman reissumme ajan alueella haisi viemäri, joka ilmeisesti ei toiminut toivotulla tavalla.

Kalavedet Skoganvarrin ympäristössä ovat kuitenkin viimeisen päälle ja laiskalle miehellekin voi kertyä hyviä saaliita, sillä autolla pääsee monille hyville paikoille. Jos virtaa löytyy, niin lähialueen tunturit voivat tarjota sitten ihan erilaisia elämyksiä, jopa huononakin pidettynä kalastuspäivänä, kuten meille kävi. Meillä alunperin päätavoitteena oli saada alueen mainekasta suurharjusta ja kohtalaisiin tuloksiin päästiinkin, sillä vajaata 50 cm kalaa tuli useita kappaleita. Puolen metrin raja tosin jäi vielä tavoittamatta, suurimpien ollessa 47 senttisiä lihavia järviharreja.

Harria pyydettiin pääosin kahdesta paikasta. Leirintäalueesta vajaan 10 km päässä on huonokuntoisen tien varrella järvi, joka suomalaisittain Saunajärvenä tunnetaan. Virallinen nimi lienee Savngujavri tai jotain sinne päin. Järvelle pääsee autolla, mutta ihan uusinta matalan alustan Bemaria ei tuolla tiellä kannata käydä hajoittamassa. Meillä alla oli Antin elämää nähnyt Jetta, jolla matka taittui varsin sutjakkaasti. Jos oma purukalusto on jossain vaiheessa korvattu tekosetillä, niin kannattaa se pistää varmuuden vuoksi taskuun matkan ajaksi. Sen verran nimittäin rytkyttää.

Saunajärvi aamuyöllä

Saunajärvessä on siis harjusta ja järvestä alkavasta Lakselvasta sitä löytyy lisää. Kannattaa olla tarkkana lupa-alueiden kanssa, sillä tunturilupa yltää vain tiettyyn osaan jokea. Saunajärvellä sai kalastella rauhassa, emmekä muutamana iltana järvellä vieraillessamme muita tavanneet. Harri tuntui syttyvän iltasyönnökselle ja pintautumisia näkyi ihan rantamatalaa myöten, mutta perhon kanssa sai olla tarkkana, mikä tahansa karvapallo ei kelvannut. Käytimme Perhokalastajan harjus -kirjasta löytyviä sidoksia, joista pienimmät toimivat parhaiten. Mikko Halosen tekemä opus on muutenkin erittäin kattava katsanto harrin eli harjuksen kalastuksen saloihin. Kaloja Saunajärvestä nousi molempina iltoina mukavan tasaisesti ja saimme keitellä jo perinteistä harrisoppaa (harria, juureksia, perunaa, kermaa, Koskenlaskijaa, mausteita + kokin keittokohtaiset lisukkeet) mahan täytteeksi. Ei ole tuoreen kalan voittanutta.

Antti ja aamuyön 47cm purje-evä

Lakselvilla kun oltiin, niin pitihän se joellekin päästä. Lupahinnat ovat aika kovia ja parhaat luvat ovat kiven alla, mutta alueelle myydään pintaperholupia, jotka eivät ole ylihintaisia ja niitä on kohtuullisesti saatavana ihan paikan päältä. Otimme Antin kanssa luvat yhdelle illalle ja lähdimme kalastamaan Sone 3:lle harjusta. Kalastelimme aikamme mukavaa niskaa, jolla havaitsimme useamman hyvän kokoisen kalan pintomassa. Pintautuvat kalat eivät ottaneet, mutta virran pyörteistä saimme pari n. 45 senttistä pirteää purje-evää. Paikalle tuli muutamia lohimiehiä ja päätimme Antin kanssa lähteä kokeilemaan hieman alempaa. Tulimme syvälle poolille ja Antti pyysi lainaksi vihreää #12 Klinkhämeriä. Taisi mies tiettää, että kyseessä on illan ottipeli, sillä montaa minuuttia ei ehtinyt mennä, kun Antin vapa oli notkolla ja reilun kokoinen kala oli kiinni. Lajista ei voinut alkuun sanoa mitään, mutta melko varmaa oli, että harri sitä vapaa ei tällä kertaa taivutellut. Antilla oli 0,18 mm peruke, joten väsyttely täytyi hoitaa rauhallisesti eikä painetta voinut kovin paljoa kalalle laittaa. Hetken väsyttelyn jälkeen rannalla oli komea 1,5 kg meritaimen ja ilo ylimmillään. Antti alkoi perata kalaa ja päätin kokeilla samanlaisella perholla samasta kohdasta, mistä Antti oman kalansa tartutti. Pari heittoa ja taas mentiin, tällä kertaa vielä perhon vei vielä suurempi taimen eikä aikaakaan, kun pohjasiima irtautui puolalta vauhdilla ja taimen paineli kohti seuraavan kosken niskaa. Onnekseni en (laiskuuttani) ollut vaihtanut tippetiä edellisen perhon jälkeen ja tiesin, että 0,22 mm kärkiosa kesti melko hyvin ja sain pysäytettyä kalan ennen niskaa. Kalalla meni parhaat menohalut tuohon ensimmäiseen pitkään spurttiin ja Antti sai sen haavittua  nopeasti. Yksi elämäni parhaista perholla saaduista kaloista, 3kg meritaimen #4 vavalla oli tosiasia. Varsinkin kalan otti oli niin upea, että se on syöpynyt verkkokalvoilleni ja palaa mieleen tuota puolituntista muistellessani. Joskus (harvoin) perhokalastuksessa asiat loksahtavat niin mukavasti kohdalleen, että onnistumisien jälkeen kannattaa lopettaa, kun mieli on vielä korkealla. Väsyneinä, mutta onnellisina lähdimme Skoganvarriin juhlistamaan upeaa pintaperhostusiltaa.

1,5 kg ja 3 kg meritaimenet

Viimeisenä kalastuspäivänä päätimme polkea maastopyörillämme tunturiin kokeilemaan järvitaimenta, jostain alueen lukuisista järvistä. Päivästä oli kelin puolesta tulossa upea ja heti aamusta aurinko paistoi korkealta. Kalastuksen kannalta tämä tarkoitti haasteellista päivää. Reittimme oli aika kova, sillä nousua kohteena oleville järville tuli lähes 500 korkeuserometriä. Menomatka olikin todella raskas, sillä auringon paiste otti matkamiehistä ja myös Kamusta kovimmat mehut.

Perillä odotti jälleen kerran upea maisema vuorineen, järvineen ja vuorten rinteissä varjoissa lepäävine lumikenttineen. Päätimme lähteä kokeilemaan kalaa ensimmäisestä järjestä ja varttitunnin heittelyn jälkeen Antti rantautti pienen taimenen. Ensimmäisen tunnin aikana ei kuitenkaan muita tapahtumia ollut ja usko alkoi jo laantua, kunnes minulla tärähti. Kala vei siimaa ja oli selvästi mukavan kokoinen. Hetken väsyttelyn jälkeen rannalla oli vajaan kilon taimen. Seuraava puoli tuntia olikin sitten hektinen, sillä lähes jokaisella heitolla tärppäsi ja rantautimme kuusi vastaavan kokoista komeaa taimenta. Syönti loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja lyhyen lounasbreikin jälkeen pakkasimme kamat ja lähdimme paluumatkalle. Alamäkeen matka taittui vikkelään ja vauhdin hurman iskettyä emme välttyneet haavereiltakaan. Kesken vauhdikkaimman alamäen Antilla lähti eturengas alta ja mies meni yli ratin. Onneksi tässä kohdassa ei ollut kiviä ja naarmuja pahemmilta vammoilta vältyttiin eikä varustetappioitakaan kertynyt. Autolle päästyämme Kamu-koiralla väsymys raukesi, eikä koira parka meinannut jaksaa kömpiä enää autoon sisälle. Niin oli koira ja kalamiehet antaneet jälleen kaikkensa päästäkseen pelipaikoille. Mutta jälleen kerran työ kannatti.

Taimenta tunturista

Seuraavaana aamuna pakkailimme auton ja harvinaista kyllä tällä kertaa pakattavana oli myös kalaa. Yksi leirintäalueen hyvistä puolista on se, että kalat saa pakastettua. Aamun aikana ehdimme jutella naapureiden kanssa, jotka kertoivat, että leirintäalueen lähivesiltä ei edellispäivänä ollut tullut kalaa käytännössä lainkaan ja syyksi kertoivat kuuman ja aurinkoisen päivän. Olimme siis entistä tyytyväisempiä ratkaisuumme suunnistaa tunturiin ja hyvillä mielin käänsimme Jetan keulan kohti Rovaniemeä.

Jussa

kommenttia
  1. Jari sanoo:

    Pk. netin kautta löysi tämän blogin. Hienoa reissu teillä ollu aikanaan tuttuihin maisemiin. Tuo pintaperholupa lakselvalle oli minulle uutta. Paljonko kustantaa tuo lupa päivälle euroissa? Minun blogilla löytyy 2007,2008,2009 kesiltä juttua noilta mestoilta, tosin tunturiin ei olla tuolla jaksettu nousta, ovat olleet aika rentoilu reissuja nuo.

    • puukonveljet sanoo:

      Moikka Jari,

      Tuo reissu oli kyllä mielettömän hieno ja onnistunut, kalaakin tuli kerrankin. Nyt en tarkkaan muista mitä tuo pintaperholupa makso, mutta se taisi olla 200kr. Siihen liitty tietyt välinerajoitukset ja harria mekin oltiin pyytämässä, mutta aina ei onneksi tule pelkästään sitä mitä pyytää 🙂 Nyt on työn alla juttu viime kesän reissusta, Norjasta jälleen, mutta vähän eri maisemista. Blogi päivittyy pk.netin blogilistaan, kannattaa seurailla!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s