Black Diamond Havoc

Julkaistu 19 joulukuun, 2010 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Testit

Black Diamondilla on laaja valikoima vapaalaskuun ja ns. back country – hiihtoon tarkoitettuja suksia. Mallistosta löytyy erittäin kevyitä, omin voimin nousemiseen tarkoitettuja malleja sekä järeämpää kalustoa, jonka käyttötarkoitus on tarjota vauhdin hurmaa rinteissä ja rinteiden ulkopuolella viihtyville.

Alkutalvi etelä-Suomessa on ollut uskomaton lumen suhteen. Tätä kirjoittaessa ulkona dumppaa lunta kuten parhaillaan vuoristossa 2000 metriä ylempänä. Tiedä sitten mistä se johtuu, mutta ainakaan hiihtoharrastusta se ei haittaa. Mäet vaan tahtovat olla pienempiä, joten leveiden ja ylisuurten suksien käyttö pienempien nyppylöiden laskemiseen on liioiteltua ja hieman tylsää.

Suksen valinta on vähän kuin auton valinta; autobaanalla Saksassa on mukavaa kun alla on kärry jolla pääsee alta pois, sama auto on kuitenkin pikkuteillä turhake.

BD:n Havoc on yleiskäyttöön erittäin hyvä suksi. Suksen kääntösäde on suhteellisen lyhyt, 22.5 metriä, mutta leveyttä löytyy kuitenkin keskikohdasta 88 mm. Nämä toimivat siis kohtuudella myös umpihangessa. Suksen leveydestä puheen ollen,  allekirjoittanut hiihteli vielä vuonna 2003 pääasiassa suksilla, joiden vyötärö oli 85 mm. Näitä pidettiin silloin leveinä ja kantavina suksina. Nyt leveä ja kantava suksi on vähintään yli 110 mm keskeltä.

Kolmen viikon hiihdon jälkeen huomiot Havocista on seuraavat; nopea kantilta kantille, riittävän jäykkä kovemmallakin alustalla,  ketterä ja nopea käyttää myös ahtaammissa paikoissa. Kantaa on nostettu ja fakie (takaperin) alastulot hypyistä onnistuvat hyvin, joskin joku voisi näkemänsä perusteella toivoa suurempaa twintippiä. Kaiken kaikkiaan suksea voi suositella sellaiselle, joka haluaa pitää hauskaa samalla suksella sekä pienemmissä että siellä isommissa törmissä.

-Antte

kommenttia
  1. Juho sanoo:

    Kiitos! Harkitsen juuri Havocien ostamista. Kiva löytää kommentteja niistä suomeksikin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s