Arkisto kategorialle ‘Kalastus’

Lumimiehet limatuubijahdissa – Kalastuskauden päätös

Julkaistu 3 helmikuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Kalastus

Lumimyräkkä, kajakki, kelluntarengas ja kolme miestä, siitä oli tämän avovesikauden viimeinen reissu tehty. Kaikki lähti siitä, että mukana oli Rapu. Eikä mikä tahansa rapu, vaan Herra Rapu.

Herra Rapu pitää lupauksensa – aina. Tällä kertaa olimme puhuneet mahdollisesta kalareissusta viikonloppuna, mutta loppuviikosta viisari alkoi väräjää pakkasukon suuntaan ja sinne osoittivat jo omat toiveeni vesille pääsystäkin. Varovainen tiedustelusoitto Ravulle ja homma selvä, kalaan mennään, satoi tai paistoi. Tai vaikka molempia.

Pakkanen paukutteli viiden asteen tienoilla ja lunta tuli kuin sydäntalvella napapiirin paremmalla puolen. Suuntana olivat kuitenkin Inkoon kuuluisat haukivedet – eivät Lapin pilkkipaikat. Ilmeisesti se oli lumipyry kun vei meiltä huomion tuulesta ja perille päästyämme se hönkäisi takaoven kautta koko Volkkarin sisätilan kylmäksi. Ja samalla livahti etuovesta viimeinenkin kalastusinnon häiven. Vesi, tuo muuten niin miellyttävä elementti, ei enää näyttänytkään yhtä houkuttelevalta, lunta tuli vaakatasossa ja aallokko pärski jäiseen rantaan.

Antelle oli varattu kipparin paikka kiikkerästä kajakista ja itse ähelsin kaikki kotoa löytyneet vaatteet päällä räpylöitä jalkaan takareiden kramppailessa. Ohikulkijat varmasti ihmettelivät outoa kolmikkoa. Onneksi kerrospukeutuminen ja nykyaikaiset materiaalit tekevät olon miellyttäväksi kovassakin kelissä ja hetken kuluttua tuuli pysähtyi ulommaiseen kuorikerrokseen.

Antte tyrkättiin ensimmäisenä surman suuhun kajakillaan ja hetken verran Ravun kanssa seurasimme, että missä vaiheessa se pohja osoittaa kohti taivasta. Muutaman minuutin jälkeen Antte oli edelleen turvallisesti oikeinpäin, joten ei muuta kuin sammakkokävelyä räpylät jalassa perä edellä rantaan ja rengas vesille. Rapu jätettiin rannalle. Tehtiin siitä maakRapu.

Vesillä kylmä ja kolkko keli unohtui. Niin näissä eräjormahommissa tuppaa käymään. Alue jota kalastelimme ei ollut suuri, mutta kaislikkoa riitti ja tiesin varmuudella, että tästä oli kalaa saatu. Ja samaa enteili myös muiden kalastajien läsnäolo. He tosin olivat liikkeellä moottoriavusteisin kulkuneuvoin. Kateeksi kävi, pakko myöntää. Hetken huitomisen jälkeen valkosinihopeiseen Hollow Deceiveriin tärähti varovainen tärppi, mutta ei pysynyt. Ja sen jälkeen hiljeni. To-taa-li-ses-ti. Rapu kartoitti rantaa toinen toistaan räväkämmillä uistimilla ja vaapuilla.  Itse kiersin renkaalla kaislikon reunaa perhoa jatkuvasti vaihtaen. Kokeilin erilaisia uittotekniikoita, polskin itseni ruovikon läpi pieniin poteroihin ja yritin samaistua luupäiden ajatuksiin, mutta ei mitään. Antte vanhimpana ja tietysti viisaimpani jätti kalastushommat meille ja kierteli kajakilla samalla kuvaten touhujamme. Tiesi pirulainen, että täältä mitään tuu!

Emme me montaa tuntia jaksaneet siinä hyytävässä kelissä räpiä. Parhaimmatkaan varusteet eivät estä sitä masennusta, joka tyhjän pyytämisestä tulee. Haukirintamalla oli siis hiljaista, mutta kyllä tämäkin sohvanpohjan voitti. Kolmisen tuntia tyhjän pyyntiä riitti tälle reissulle ja kaudelle. Se loppui ihan kuten alkoikin. Onneksi väliin sattui parempiakin saalispäiviä. Ehkä niistä saa lisää juttua tässä kaamoksen ytimessä.

Jussa

PERHONURKKA – HOLLOW DECEIVER

Julkaistu 10 marraskuun, 2010 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Kalastus

Perhonurkka -osion tarkoituksena on tuoda julki niitä perhoja, joita kulloinkin käärin ja jotka olen hyväksi havainnut. Perhonsidontaa olen harrastanut jo lähes 20 vuotta ja viime vuosien aikana netti on tuonut harrastukselleni aivan uuden ulottuvuuden. Omia tekniikoitani olen parantanut netistä löytyvien videoiden avulla, joista ehdottomasti parhaita ovat Davie McPhailin tekemät videot, joita löytyy mm. Youtubesta. Toinen ehtymätön vinkkipankki on Perhokalastajat.net foorumeineen ja artikkeleineen. Satuin muuten tapaamaan Davie McPhailin Glasgow Angling Centerissä Skotlannin reissullani ja kyseessä on erittäin lupsakka kaveri. Davie kertoi tekevänsä videoita täysin omaksi ilokseen ja sanoi saavansa jatkuvasti kannustavaa palautetta perhonsitojilta ympäri maailman. Suomalaista perhonsidontaa hän kertoi arvostavansa erittäin korkealle ja tiesi useita suomalaisia sitojia. Davien sidontatahti ja -varmuus ovat todella korkeaa luokkaa, spigotin aiheuttamat känsät kämmenessä kertoivat omaa karua kieltään! Itse olen Davien perhoja sitonut mm. siten, että olen ottanut läppärin sidontapöydälleni ja seurannut ”livenä” Youtubesta Davien esimerkkiä. Suosittelen kokeilemaan!

Kävin pari viikkoa sitten Helsingin Perhokalastajien syysreissussa kalastamassa perholla haukea Inkoon vesiltä. Ennen reissua en ollut hauen perhokalastukseen kovin perusteellisesti vihkiytynyt, mutta tällä reissulla sain paljon hyviä vinkkejä luupäiden jahtaamiseen. Ensimmäiseksi Perhonurkan perhoksi valikoitui hauen perhokalastusinnostuksen puraisemana yksi syysreissun ottipeleistä, Hollow Deceiver.

Resepti

Koukku: TMC 911S 4/0

Sidontalanka: Kevlar (normaali 6/0 toimii ehkä jopa paremmin, kevlar tahtoo leikata bucktailin rikki)

Pyrstö: Pinkki schlappen. Tässä perhossa 2 paria. Ennen schlanppenia laitan perään ohuen kerroksen bucktailia hollow-tekniikalla sidottuna antamaan perholle ryhtiä. Schlappenit sidotaan ulospäin kaartuviksi, jolloin perholle tulee kivasti elävyyttä vedessä.

Runko: Takaosa pinkki bucktail hollow-tekniikalla. Bucktailia n. 3-4 kerrosta, väliin väriltään sopivaa kimalletta. Etuosa fluorinkeltainen bucktail.

Pää: Fluorinkeltainen bucktail taakse käännettynä ja pikaliimalla käsiteltynä. Pikaliimalla pään saa tehtyä nopeasti ja silmät tarttuvat helposti. Liimaa tosin menee aika paljon. Varo liimaamasta sormia!

Perho on nopea sitoa ja toimii kalastuksessa erinomaisesti. Syysreissulla tehokkain väriyhdistelmä tuntui olevan pinkki-purppura, eli muuten sama kuin tämä malli perho, mutta purppuralla etuosalla/päällä. Tämä kuvan perho on jopa liian tuuhea, kevyemmälläkin karvoituksella tälle perholle saa muhkean profiilin. Siitä hauet tuntuvat pitävän ja perho on kevyt heittää. Bucktailin ja schlappenin kestävyys ei hauen hampaissa ole paras mahdollinen, mutta omassa käytössäni siitä ei ole haittaa, näitä perhoja kun on niin mukava tehdä!

Jussa

FINNMARKIN TOURNEE 2009

Julkaistu 4 marraskuun, 2010 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Kalastus

Kesän reissu on jo perinne. Kohteet ovat aina olleet pohjoisessa, mutta ei aiemmin Lakselvin suunnalla Norjassa. Reissun suunnittelu aloitetaan yleensä hyvissä ajoin, sillä polte kalavesille viriää heti alkuvuodesta, kun metsästyskausikin on jo ohi. Toivesaaliina näillä reissuilla on harri, taimen ja rautu, joita nytkin lähdettiin tavoittelemaan. Lohen pyyntiin meillä ei oikein kärsivällisyys ole riittänyt. Tukikohdaksi valikoitui Skoganvarrin leirintäalue ja kohteeksi lähialueen vedet.

Matkaa Skoganvarriin tulee Rovaniemeltä noin 500 kilometriä, mutta matkan varrella on niin paljon nähtävää, että pysähdyksiä kannattaa suosia eikä matkakaan tunnu silloin niin pitkältä. Onhan matkalla todella hyviä kalavesiäkin ja vaatiikin mielenlujuutta olla pysähtymättä niille. Toisaalta päivä tai pari Inarijärvellä polttavat pahimman kiireen pois ja kyseinen järvi on ehdottomasti kappale kauneinta Suomea.

Skoganvarrin leirintäalue on mukavalla paikalla järven rannassa ja majoitusta on moneen lähtöön. Asuimme Antin ja Kamun kanssa pienessä kahden hengen mökissä, jossa oli pari sänkyä, keittolevy, vaatekaappi, ruokapöytä sekä jääkaappi. Kaikki tarvittava siis. Paikan päältä saa perustarpeisiin ruokaa ja juomaa sekä luvat alueen kalavesiin. Jokaisesta luvan ostosta tosin peritään 100 kr palkkio, joten jos kannettava löytyy ja näpsäkkä mukana kulkeva printteri, niin kannattaa luvat ostaa ihan omatoimisesti, tulee halvemmaksi. Meille oli ensimmäinen ja todennäköisesti myös viimeinen kerta, kun majoitutaan reissun ajaksi leirintäalueelle, sillä oma rauha on oma rauha, eikä sitä tämän tyylisessä majoituksessa saa. Eikä Skoganvarrin leirintäaluetta voi kaikkein parhaimmin ylläpidettynä pitää ja oman reissumme ajan alueella haisi viemäri, joka ilmeisesti ei toiminut toivotulla tavalla.

Kalavedet Skoganvarrin ympäristössä ovat kuitenkin viimeisen päälle ja laiskalle miehellekin voi kertyä hyviä saaliita, sillä autolla pääsee monille hyville paikoille. Jos virtaa löytyy, niin lähialueen tunturit voivat tarjota sitten ihan erilaisia elämyksiä, jopa huononakin pidettynä kalastuspäivänä, kuten meille kävi. Meillä alunperin päätavoitteena oli saada alueen mainekasta suurharjusta ja kohtalaisiin tuloksiin päästiinkin, sillä vajaata 50 cm kalaa tuli useita kappaleita. Puolen metrin raja tosin jäi vielä tavoittamatta, suurimpien ollessa 47 senttisiä lihavia järviharreja.

Harria pyydettiin pääosin kahdesta paikasta. Leirintäalueesta vajaan 10 km päässä on huonokuntoisen tien varrella järvi, joka suomalaisittain Saunajärvenä tunnetaan. Virallinen nimi lienee Savngujavri tai jotain sinne päin. Järvelle pääsee autolla, mutta ihan uusinta matalan alustan Bemaria ei tuolla tiellä kannata käydä hajoittamassa. Meillä alla oli Antin elämää nähnyt Jetta, jolla matka taittui varsin sutjakkaasti. Jos oma purukalusto on jossain vaiheessa korvattu tekosetillä, niin kannattaa se pistää varmuuden vuoksi taskuun matkan ajaksi. Sen verran nimittäin rytkyttää.

Saunajärvi aamuyöllä

Saunajärvessä on siis harjusta ja järvestä alkavasta Lakselvasta sitä löytyy lisää. Kannattaa olla tarkkana lupa-alueiden kanssa, sillä tunturilupa yltää vain tiettyyn osaan jokea. Saunajärvellä sai kalastella rauhassa, emmekä muutamana iltana järvellä vieraillessamme muita tavanneet. Harri tuntui syttyvän iltasyönnökselle ja pintautumisia näkyi ihan rantamatalaa myöten, mutta perhon kanssa sai olla tarkkana, mikä tahansa karvapallo ei kelvannut. Käytimme Perhokalastajan harjus -kirjasta löytyviä sidoksia, joista pienimmät toimivat parhaiten. Mikko Halosen tekemä opus on muutenkin erittäin kattava katsanto harrin eli harjuksen kalastuksen saloihin. Kaloja Saunajärvestä nousi molempina iltoina mukavan tasaisesti ja saimme keitellä jo perinteistä harrisoppaa (harria, juureksia, perunaa, kermaa, Koskenlaskijaa, mausteita + kokin keittokohtaiset lisukkeet) mahan täytteeksi. Ei ole tuoreen kalan voittanutta.

Antti ja aamuyön 47cm purje-evä

Lakselvilla kun oltiin, niin pitihän se joellekin päästä. Lupahinnat ovat aika kovia ja parhaat luvat ovat kiven alla, mutta alueelle myydään pintaperholupia, jotka eivät ole ylihintaisia ja niitä on kohtuullisesti saatavana ihan paikan päältä. Otimme Antin kanssa luvat yhdelle illalle ja lähdimme kalastamaan Sone 3:lle harjusta. Kalastelimme aikamme mukavaa niskaa, jolla havaitsimme useamman hyvän kokoisen kalan pintomassa. Pintautuvat kalat eivät ottaneet, mutta virran pyörteistä saimme pari n. 45 senttistä pirteää purje-evää. Paikalle tuli muutamia lohimiehiä ja päätimme Antin kanssa lähteä kokeilemaan hieman alempaa. Tulimme syvälle poolille ja Antti pyysi lainaksi vihreää #12 Klinkhämeriä. Taisi mies tiettää, että kyseessä on illan ottipeli, sillä montaa minuuttia ei ehtinyt mennä, kun Antin vapa oli notkolla ja reilun kokoinen kala oli kiinni. Lajista ei voinut alkuun sanoa mitään, mutta melko varmaa oli, että harri sitä vapaa ei tällä kertaa taivutellut. Antilla oli 0,18 mm peruke, joten väsyttely täytyi hoitaa rauhallisesti eikä painetta voinut kovin paljoa kalalle laittaa. Hetken väsyttelyn jälkeen rannalla oli komea 1,5 kg meritaimen ja ilo ylimmillään. Antti alkoi perata kalaa ja päätin kokeilla samanlaisella perholla samasta kohdasta, mistä Antti oman kalansa tartutti. Pari heittoa ja taas mentiin, tällä kertaa vielä perhon vei vielä suurempi taimen eikä aikaakaan, kun pohjasiima irtautui puolalta vauhdilla ja taimen paineli kohti seuraavan kosken niskaa. Onnekseni en (laiskuuttani) ollut vaihtanut tippetiä edellisen perhon jälkeen ja tiesin, että 0,22 mm kärkiosa kesti melko hyvin ja sain pysäytettyä kalan ennen niskaa. Kalalla meni parhaat menohalut tuohon ensimmäiseen pitkään spurttiin ja Antti sai sen haavittua  nopeasti. Yksi elämäni parhaista perholla saaduista kaloista, 3kg meritaimen #4 vavalla oli tosiasia. Varsinkin kalan otti oli niin upea, että se on syöpynyt verkkokalvoilleni ja palaa mieleen tuota puolituntista muistellessani. Joskus (harvoin) perhokalastuksessa asiat loksahtavat niin mukavasti kohdalleen, että onnistumisien jälkeen kannattaa lopettaa, kun mieli on vielä korkealla. Väsyneinä, mutta onnellisina lähdimme Skoganvarriin juhlistamaan upeaa pintaperhostusiltaa.

1,5 kg ja 3 kg meritaimenet

Viimeisenä kalastuspäivänä päätimme polkea maastopyörillämme tunturiin kokeilemaan järvitaimenta, jostain alueen lukuisista järvistä. Päivästä oli kelin puolesta tulossa upea ja heti aamusta aurinko paistoi korkealta. Kalastuksen kannalta tämä tarkoitti haasteellista päivää. Reittimme oli aika kova, sillä nousua kohteena oleville järville tuli lähes 500 korkeuserometriä. Menomatka olikin todella raskas, sillä auringon paiste otti matkamiehistä ja myös Kamusta kovimmat mehut.

Perillä odotti jälleen kerran upea maisema vuorineen, järvineen ja vuorten rinteissä varjoissa lepäävine lumikenttineen. Päätimme lähteä kokeilemaan kalaa ensimmäisestä järjestä ja varttitunnin heittelyn jälkeen Antti rantautti pienen taimenen. Ensimmäisen tunnin aikana ei kuitenkaan muita tapahtumia ollut ja usko alkoi jo laantua, kunnes minulla tärähti. Kala vei siimaa ja oli selvästi mukavan kokoinen. Hetken väsyttelyn jälkeen rannalla oli vajaan kilon taimen. Seuraava puoli tuntia olikin sitten hektinen, sillä lähes jokaisella heitolla tärppäsi ja rantautimme kuusi vastaavan kokoista komeaa taimenta. Syönti loppui yhtä nopeasti kuin alkoikin ja lyhyen lounasbreikin jälkeen pakkasimme kamat ja lähdimme paluumatkalle. Alamäkeen matka taittui vikkelään ja vauhdin hurman iskettyä emme välttyneet haavereiltakaan. Kesken vauhdikkaimman alamäen Antilla lähti eturengas alta ja mies meni yli ratin. Onneksi tässä kohdassa ei ollut kiviä ja naarmuja pahemmilta vammoilta vältyttiin eikä varustetappioitakaan kertynyt. Autolle päästyämme Kamu-koiralla väsymys raukesi, eikä koira parka meinannut jaksaa kömpiä enää autoon sisälle. Niin oli koira ja kalamiehet antaneet jälleen kaikkensa päästäkseen pelipaikoille. Mutta jälleen kerran työ kannatti.

Taimenta tunturista

Seuraavaana aamuna pakkailimme auton ja harvinaista kyllä tällä kertaa pakattavana oli myös kalaa. Yksi leirintäalueen hyvistä puolista on se, että kalat saa pakastettua. Aamun aikana ehdimme jutella naapureiden kanssa, jotka kertoivat, että leirintäalueen lähivesiltä ei edellispäivänä ollut tullut kalaa käytännössä lainkaan ja syyksi kertoivat kuuman ja aurinkoisen päivän. Olimme siis entistä tyytyväisempiä ratkaisuumme suunnistaa tunturiin ja hyvillä mielin käänsimme Jetan keulan kohti Rovaniemeä.

Jussa

TAY-JOKI SKOTLANNISSA – AIKAMATKA LOORDIEN VESILLE

Julkaistu 20 lokakuun, 2010 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Kalastus

Pilviverho on matalalla ja se peittää tarun hohtoisen maan mannut viimeiseen asti. Koneen renkaat raapivat melkein maata ennen kuin kenttä näkyy. Ensimmäisenä näkökenttään ilmestyy… golfkenttä. Ei siis lohijoki, vaan golfkenttä. Noh, heti sen jälkeen alla on sentään kalaisan näköinen puro. Tai ehkä se oli vesieste. Vehreä maisema vastaa kuitenkin niihin mielikuviin, jotka viimeiset viikot ovat mielessä pyörineet, sen jälkeen, kun Ryanairilta oli paikka varattu Tampere-Edinburgh koneeseen. Edinburghissa odotti vaimo sekä yksi päivä aikaa tutustua sikäläiseen lohijokeen. Kalastuspäivä tulisi olemaan torstai 14.10.2010 ja käynnissä olisi viimeinen viikko kalastusta tälle syksylle tällä pätkällä. Paikalliset käyttävät muuten pätkästä termiä beat.

Lohijokea ensimmäisellä Skotlannin matkallani edusti Tay. Vinkin ottaa Tay päivävierailun kohteeksi tuli Toni Kakkurilta, joka auttoi myös muutoin kalastuspäivän toteutumisessa. Toni kertoi, että kannattaisi suunnata matka Dunkeldin beatille ja hänen avustukselle sain varattua sekä luvat että välineet päivälleni ja paikalla olisi vastassa myös Tonin tuttu ghillie Iain. Tonille siis jo tässä vaiheessa iso kiitos avusta ja hänen järjestämälleen reissulle tulen hyvin suurella todennäköisyydellä vielä osallistumaan. Samaan hengenvetoon hän rohkaisi myös vuokraamaan auton reissua varten, ei se vasemmalla ajaminen kuulemma niin vaikeaa ollut. Auton vuokraus oli edullista ja pienen Nissanin sain alleni 40 euron päivähinnalla ja samaan hintaan kuului välttämätön navigaattori, jota ilman en ikinä olisi selvinnyt ulos Edinburghista saatikka löytänyt takaisin. Alun hämmennyksen jälkeen ajaminen alkoi tuntua luonnolliselta eikä muutamaa risteyksen ohitusta ja yhtä lyhyttä väärän kaistan ajamista lukuun ottamatta sattunut suurempia vahinkoja. Eli kyllä siihen nopeasti tottuu.

Tonilta tiedustelin etukäteen hieman kalastuksen etenemisestä Skotlannissa ja se hieman poikkeaa kotimaisesta. Kalastuspäivä kestää aamu yhdeksästä iltapäivään kello viiteen. Tämä on myös ghillien normaali työpäivän pituus ja yhdeltä pidettiin myös tunnin mittainen lounastauko. Rantalupa Dunkeldille maksoi aika mojovat 100 puntaa, mutta sen en tässä vaiheessa antanut häiritä, oltiinhan sentään legendaarisilla vesillä. Ghilliet kuuluvat hintaan. Perille päästyäni totesin, että hukkaan eivät rahat menneet, niin upea paikka oli kyseessä. Beatti sijaitsee Dunkeldin Hilton hotellin rannassa ja hotelli vaikutti juuri niin loordimaiselta, kuin miltä se kuulostaakin.

Dunkeld Hilton House

Perillä ajoin auton rantaan kalastusmajan viereen ja majalla olikin jo melkoin sutina käynnissä. Tälle beatille oli 8 luvan päiväkiintiö ja kaikki luvat oli varattu. Rannalle tuli kanssani lontoolaisveijari Andrew, joka oli Skotlannissa sukuloimassa vaimonsa ja pienen vauvansa kanssa. Andrew kertoi, että näillä reissuilla hän aina pyhitti muutaman päivän kalastukseen ja kehui vuolaasti Skotlannin vesien erinomaisuutta. Meidän kahdeksan kalastajan lisäksi laskin, että mukana oli 4 ghillietä vastaamassa kalastuksen sujuvuudesta. Kolme heistä meni veneisiin asiakkaiden kanssa ja yksi piti meistä rantakalastajista huolen. Iain viritteli minulle Tonin varaamaan setin, joka koostui Mackenzie DTX 15′ #10 vavasta, Loopin Evotec -kelasta sekä Rion AFS ampumapäästä. Minulla oli mukana omat perhot ja kävin tekemässä Edinburghissa hieman täydennystä rasiaani mm. Cascaden, Ally’s Shrimpin ja the Black Francis. Ghillie Jimin avustuksella ensimmäisenä siiman nokkaan valikoitui Ally’s Shrimp nro 5 Frödinin kultaiseen tuplakoukkuun sidottuna. Perhonsitojana perhojen ostaminen ja varsinkin ostettujen perhojen käyttäminen tuntuu oudolta, mutta juuri sopivaa ei tällä kertaa omasta rasiastani löytynyt, joten pakko se oli ghillietä totella.

Dunkeldin kalastusmaja

Dunkeldin kalastusmaja

Iainin ja Jimin kanssa käydyn pikapalaverin jälkeen sovimme, että siirrymme Andrewn kanssa puolisen kilometriä ylävirtaan kalastamaan kahta parhaiten rannalta kalastettavaksi soveltuvaa poolia, jotka ovat Rock pool ja Ivytree pool. Suunnittelussa käyttämämme kartta muuten kuvaa hyvin Dunkeldin henkeä. Ivytree on rauhallinen, nivamainen ja kivinen pooli. Rock pool muuten saman tyyppinen, mutta se päättyy kohtaan, jossa joki kapenee v-kirjaimen muotoiseen imuun. Paikalle päästyämme ensimmäinen lohi loiskautti Rock poolin imun yläpuoleisella niskalla ja tunnelma meissä rantojen miehissä kohosi raketin lailla. Sovimme Andrewn kanssa, että hän jää kalastamaan Rock poolia ja minä suuntasin ylävirran puolelle Ivytree poolille.

Rock pool ja Ivytree pool

Lohet olivat selvästi aktiivisimmillaan heti aamusta ja myös Ivytreellä ensimmäisen vartin sisällä pari pirteää tittiä loiskautti komeasti ilmaan. Alku meni totutellessa Iainilta lainaksi saamaani settiin. En ole mikään kokenut kahden käden välineillä kalastaja, mutta tämä paketti oli aika helppo heittoinen. Alkuun tuli käytettyä liikaa voimaa eikä peruke oikein oiennut ja D-looppi oli turhan laaja, mutta kun pääsin rytmiin ja annoin vavan tehdä työn, niin jo alkoi siimakin totella. Paketti tuntuikin erittäin mukavalta ja Mackenzien DTX vapa oli varsin mukava tuttavuus. Siinä olisi yksi hyvä vaihtoehto 13′ Demonin rinnalle.

Mackenzie DTX ja Ivytree pool

Kalastelin läpi Ivytree poolin ja kokeilin Ally’s Shrimpin lisäksi mm. Cascadea ja Willie Gunia, mutta niin vain oli lohella hermot rautaa, eivätkä perhoni kelvanneet. Kalastuksen mielenkiintoa piti yllä tasaisin väliajoin näyttäytyvät lohet ja noin puolentoista tunnin kalastelun jälkeen Andrew tuli ylävirtaan ja kertoi Rock poolin tummasta lohesta, jonka painoksi hän arvioi vähintään 20 paunaa, eli kympin kala. Siirryin itse Rock poolille ja ennen kuin ehdin laskea siimat veteen tuo tumma kutuasuinen koiraslohi näyttäytyi myös minulle. Kalastin poolin läpi Willie Gunilla, mutta tärppiä ei vavassa tuntunut. Odotukset kohosivat korkealle, kun lähestyin Rock poolin imua, samaa jossa päivän ensimmäinen lohi näkyi, mutta mikään ei tänään tuntunut kelpaavan. Alavirrasta ghillie Jim tuli kertomaan, että veneestä olivat saaneet uistimella n. kahdeksan kilon kalan, joka lounastauon punnituksessa osoittautui noin kuusi kiloiseksi, varsin kirkkaaksi koirasloheksi. Tauko pidettiin kalamajalla ja haastattelin Jimiä alueen kalastuksesta. Hän kertoi keskittyvänsä kauden lopulla harrin pyyntiin, joita joessa kuuleman mukaan oli paljon ja kalojen kokokin oli hyvää, eivätkä kiloisetkaan olleet harvinaisia. Lohta oli tänä kesänä varsinkin loppukaudesta tullut hyvin ja Tay oli palaamassa entisaikojen tasoiseksi lohijoeksi. Mukavia uutisia meille kalastajille siis.

Ferry poolin vartta Rock poolille

Ferry poolin vartta Rock poolille

Lounastauon jälkeen palasin pitkin Ferry poolin vartta Rock poolille, mutta iltapäivä ei tarjonnut tarinaan kliimaksia ja lohetkin pysyttelivät pääosin pinnan alla. Ihailin maisemia ja seurasin venemiesten touhuja suurella mielenkiinnolla, sillä pienessä soutuveneessä kalasteli ghillien opastuksella sekä virveli- että perhomies. Kokeneen näköisiä veijareita olivat, eivätkä siimat epäilyksistäni huolimatta menneet ristiin saatikka repineet kanssakalastajista nahan kappaleita viuhuessaan. Jätin tämän upean beatin neljän aikaan iltapäivällä, sillä paluumatkalle täytyi jättää hieman pelivaraa liikenteen selvittämiseen. Palautin auton aikataulussa ja seikkailuni Tayllä päättyi takaisin Edinburghiin iltapäivällä. Lohi jäi siis vielä odottamaan, mutta kokemus oli niin miellyttävä, että palaan näihin vesiin takuulla uudelleen. Ehkäpä sitten Tonin järjestämän reissun muodossa, jolloin saan vielä enemmän vinkkejä lohen perhokalastukseen, niin heittoihin, välineisiin kuin tämän jalon kalan sielunelämäänkin. Sen kun oppisi tuntemaan, niin ehkä se vapakin taipuisi hieman useammin.

Jussa

HARDY DEMON 13′ #8

Julkaistu 4 lokakuun, 2010 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Kalastus, Testit
Avainsanat:, , , , ,

Kymmenen vuotta taistelin Loopin Adventure -vavan kanssa, kunnes päätin, että nyt on aika päivittää. Netti on hyvä apuväline tuote- ja hintavertailulle. Muutama päivä aktiivista surffailua yritysten sivuilla, netin foorumeilla ja Youtubessa johtivat siihen, että posteljoona kantoi minulle uuden lohikepin noin puolitoista viikkoa sen jälkeen, kun kuume iski.

Vapa jäi viime kesänä harmillisen vähälle käytölle, mutta Guttormin Antin opissa (jota muuten suosittelen erittäin lämpimästi!) pääsin kuitenkin hieman sisään kahdenkäden vavalla heittämiseen ja samalla myös uuteen vapaani. Samalla opin myös oikean siiman merkityksen, sillä myös vanha Looppini heräsi henkiin sopivan siiman löydyttyä.

Vapa edustaa mielestäni erittäin hyvin sitä mielikuvaa, mikä minulla Hardyn tuotteista on. Se on erinomaisesti viimeistelty ja vapapussia myöten tyylikäs kokonaisuus. Toiminnaltaan vaikuttaa keskitoimiselta ja se on melko leppoisa käsitellä. Yritin heittää sillä pitkää speysiimaa, mutta se oli vielä turhan haasteellista ja palasin ampumapäähän, joka toistaiseksi toimii käsissäni parhaiten. Lohi jäi viime kesältä vielä saamatta, mutta ehkäpä sekin päivä vielä koittaa, että vapa pääsee näyttämään parhaat avunsa.

Lohivapojen pituudesta (kuten kaikista muistakin ominaisuuksista) käydään erittäin aktiivista keskustelua perhokalastajien keskuudessa, joten tuon nyt myös oman kantani esille. 13 jalkainen vapa soveltuu mielestäni parhaiten kohtuullisen kokoisille joille ja rannalta kalastettavaksi, sillä ainakin itselläni tuli hieman orpo olo tämän vavan kanssa viime kesänä Målselvalla. Orpous johtui pääasiassa siitä, että joki oli tuolta kohdalta melko leveä ja jotta pääsin edes lähelle vastarannan syvää, lohien käyttämää väylää, täytyi minun kahlata melko syvälle. Tämä puolestaan loi sen fiiliksen, että pidempi vapa olisi ollut helpompi heittää vyötärön syvyydestä kalastettaessa.

Keskustelimme Antin (Guttorm) kanssa siitä, että nykyinen siimojen, vapojen ja heittotapojen viidakko tekee lohen perhokalastuksen aloittamisesta hankalaa. Antilla oli mukanaan Visionin Cult -vapasarjan eri mittaisia vapoja ja täytyy kyllä sanoa, että Slidespey-siimalla varustettuna paketti vaikutti siltä, mikä voisi olla vastaus aloittelijan ongelmaan, sillä kuvailisin tuota pakettia termillä helppo. Oma sähellykseni ampumapään kanssa Målselvalla palautti mieleeni kevään heittokurssin ja tuon Cultin paketin, sillä helppo on sana, jota en omasta toiminnastani voi käyttää. Jotenkin se syvässä seisominen ja heittäminen vain tuntui hankalalta, vaikka yritin heittää kaikenlaisilla tekniikoilla. Olen kyllä aloittelija vielä tässä lajissa, joten siinä tietysti suurin syy tuohon säheltämiseen, mutta se Visionin setti tuntui vaan niin helpolta. Siihen verrattuna Demonin kanssa on vielä säätämistä, jotta heittämisestä tulisi yhtä helppoa. Tällä hetkellä siimana on Airflon Scandi compact 340 grainisena ja se kyllä toimii, mutta ei se lentänyt ihan niin iloisesti kuin olin toivonut.

Kokonaisuutena tunnelmat vavasta ovat siis hieman sekavat. Vapa on tyylikäs ja laadukas, mutta kolmeosaisena kuljettaminen on hieman hankalaa. Vapa on vahva ja heittää luokkaa suurempaakin siimaa. Ampumapään kanssa se on tarkka rytmin kanssa enkä täydellistä siimaa siihen vielä ole löytänyt. Tein pienen testimatkan pitkien speysiimojen maailmaankin, mutta se suhde jäi hyvin lyhyeksi. Käytössä oleva Scandi Compact toimii kuitenkin hyvin, varsinkin rantamatalasta heitettäessä.

Syksyn mittaan netin perhovälineliikkeet myyvät menneen kauden välineitä varsin edullisesti, joten ehkä sieltä täytyy muutama siima (Slidespey?) hankkia testattavaksi. Seuraava vapahankintani tulee kuitenkin olemaan pari jalkaa pidempi keppi.

Jussa