Kymmenen vuotta taistelin Loopin Adventure -vavan kanssa, kunnes päätin, että nyt on aika päivittää. Netti on hyvä apuväline tuote- ja hintavertailulle. Muutama päivä aktiivista surffailua yritysten sivuilla, netin foorumeilla ja Youtubessa johtivat siihen, että posteljoona kantoi minulle uuden lohikepin noin puolitoista viikkoa sen jälkeen, kun kuume iski.
Vapa jäi viime kesänä harmillisen vähälle käytölle, mutta Guttormin Antin opissa (jota muuten suosittelen erittäin lämpimästi!) pääsin kuitenkin hieman sisään kahdenkäden vavalla heittämiseen ja samalla myös uuteen vapaani. Samalla opin myös oikean siiman merkityksen, sillä myös vanha Looppini heräsi henkiin sopivan siiman löydyttyä.
Vapa edustaa mielestäni erittäin hyvin sitä mielikuvaa, mikä minulla Hardyn tuotteista on. Se on erinomaisesti viimeistelty ja vapapussia myöten tyylikäs kokonaisuus. Toiminnaltaan vaikuttaa keskitoimiselta ja se on melko leppoisa käsitellä. Yritin heittää sillä pitkää speysiimaa, mutta se oli vielä turhan haasteellista ja palasin ampumapäähän, joka toistaiseksi toimii käsissäni parhaiten. Lohi jäi viime kesältä vielä saamatta, mutta ehkäpä sekin päivä vielä koittaa, että vapa pääsee näyttämään parhaat avunsa.
Lohivapojen pituudesta (kuten kaikista muistakin ominaisuuksista) käydään erittäin aktiivista keskustelua perhokalastajien keskuudessa, joten tuon nyt myös oman kantani esille. 13 jalkainen vapa soveltuu mielestäni parhaiten kohtuullisen kokoisille joille ja rannalta kalastettavaksi, sillä ainakin itselläni tuli hieman orpo olo tämän vavan kanssa viime kesänä Målselvalla. Orpous johtui pääasiassa siitä, että joki oli tuolta kohdalta melko leveä ja jotta pääsin edes lähelle vastarannan syvää, lohien käyttämää väylää, täytyi minun kahlata melko syvälle. Tämä puolestaan loi sen fiiliksen, että pidempi vapa olisi ollut helpompi heittää vyötärön syvyydestä kalastettaessa.
Keskustelimme Antin (Guttorm) kanssa siitä, että nykyinen siimojen, vapojen ja heittotapojen viidakko tekee lohen perhokalastuksen aloittamisesta hankalaa. Antilla oli mukanaan Visionin Cult -vapasarjan eri mittaisia vapoja ja täytyy kyllä sanoa, että Slidespey-siimalla varustettuna paketti vaikutti siltä, mikä voisi olla vastaus aloittelijan ongelmaan, sillä kuvailisin tuota pakettia termillä helppo. Oma sähellykseni ampumapään kanssa Målselvalla palautti mieleeni kevään heittokurssin ja tuon Cultin paketin, sillä helppo on sana, jota en omasta toiminnastani voi käyttää. Jotenkin se syvässä seisominen ja heittäminen vain tuntui hankalalta, vaikka yritin heittää kaikenlaisilla tekniikoilla. Olen kyllä aloittelija vielä tässä lajissa, joten siinä tietysti suurin syy tuohon säheltämiseen, mutta se Visionin setti tuntui vaan niin helpolta. Siihen verrattuna Demonin kanssa on vielä säätämistä, jotta heittämisestä tulisi yhtä helppoa. Tällä hetkellä siimana on Airflon Scandi compact 340 grainisena ja se kyllä toimii, mutta ei se lentänyt ihan niin iloisesti kuin olin toivonut.
Kokonaisuutena tunnelmat vavasta ovat siis hieman sekavat. Vapa on tyylikäs ja laadukas, mutta kolmeosaisena kuljettaminen on hieman hankalaa. Vapa on vahva ja heittää luokkaa suurempaakin siimaa. Ampumapään kanssa se on tarkka rytmin kanssa enkä täydellistä siimaa siihen vielä ole löytänyt. Tein pienen testimatkan pitkien speysiimojen maailmaankin, mutta se suhde jäi hyvin lyhyeksi. Käytössä oleva Scandi Compact toimii kuitenkin hyvin, varsinkin rantamatalasta heitettäessä.
Syksyn mittaan netin perhovälineliikkeet myyvät menneen kauden välineitä varsin edullisesti, joten ehkä sieltä täytyy muutama siima (Slidespey?) hankkia testattavaksi. Seuraava vapahankintani tulee kuitenkin olemaan pari jalkaa pidempi keppi.
Jussa