Arkisto kategorialle ‘Treenit’

Vuodenajoista – mikä meitä liikuttaa

Julkaistu 12 lokakuun, 2011 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Treenit

Väitän, että vuodenajoilla on meille ulkoilmaihmisille syvempi merkitys kuin pelkkä almanakan osoittama. Talven odottaminen tuntuu menevän välillä itselläkin jopa hieman liiallisuuksiin, mutta jotain taianomaista siinä on.  Ei aikuinen mies muuten odottelisi lumien tippumista, kuin lapset joulupukkia.

Minun kohdalla talvi on aiheuttanut paitsi kroonista riippuvuutta, myös hyvän syyn valmistautua henkisesti ja fyysisesti talven tuomiin iloihin. Tämä tarkoittaa paikoin tiukkaakin treeniä, jota tuttavat tai naapurit saattavat joskus ihmetellä.

Minulle elämäntapa, jossa luonto antaa motiivin rääkätä itseä, merkitsee elämänlaatua. Minun ja luonnon, vuodenaikojen, sateen ja auringonpaisteen välillä on yhteys, johon kukaan ei pysty puuttumaan – se on intiimiä.

Tilasin, ihan talvea ajatellen, tuossa hiekkasäkin. Säkkiin tungetaan hiekkaa itselle sopiva määrä ja sillä voi tehdä eri tyyppisiä liikevariaatioita, joita muodikkaasti kutsutaan toiminnalliseksi harjoitteluksi. Sitä sitten olen tuossa takapihalla naapureiden huviksi paiskonut, kahvakuulan, tasapainolaudan, rullalautailun, rullaluistelun maastopyöräilyn ja satunnaisen boulderoinnin lisäksi. Olen pyrkinyt harjoittelemaan mahdollisimman monipuolisesti, koska hiihto vaatii koko kehon tasapainoa.

Kun talven tullen onnistuu löytämään itsensä ison seinän päältä, fysiikka ja henkinen kantti punnitaan. Kesän hikoilu mitataan juuri silloin.

Ohessa kaverini kuvaama ja editoima video Santahaminan sotilasesteradalta. Armeija tuppaa tietämään millä fysiikkaa ja henkistä kanttia mitataan.

Kuvaus ja editti Jouni Hirvonen.

-Antte

Advertisement

TREENAAMISEN MIELEKKYYDESTÄ

Julkaistu 21 lokakuun, 2010 | Kirjoittanut puukonveljet | Kategoria(t): Treenit

Laskemista harrastavan kannattaa pitää itseään kunnossa, sillä kesän aikana tehty työ näkyy talvella hiihtokunnossa. Urheilijat  pyrkivät harjoittelussaan hakemaan lajinomaisuutta, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että harjoittelussa otetaan lajin vaatimukset huomioon.

Telemark-hiihtoa harrastavan kannattaa ehdottomasti pitää lihaskunto ja erityisesti jalkojen lihaskestävyys hyvässä kunnossa. Jokainen telemarkkia laskenut tietää, miltä jalkojen ”hapotus” tuntuu.

Lihaskuntoharjoitusten lisäksi tarvitaan koordinaatioharjoituksia, jollaisia jokainen voi keksiä kotikonstein. Tasapainoharjoituksia voi tehdä puun väliin viritetyllä vaijerilla tai ns. slacklinella, tasapainolaudalla, skeittilaudalla ja muilla vastaavilla tavoilla, jotka rasittavat tasapainon tuottamiseen tarvittavia lihaksia.

Jos suksilla aikoo hypätä tai dropata, on oman terveyden kannalta äärimmäisen tärkeää harjoitella yleiskoordinaatiota. Hiekkamontut sopivat erityisen hyvin hyppyjen ja droppien harjoitteluun, sillä tuntuma montun laidalta hypättäessä vastaa hyvin pitkälle samaa kuin suksilla hypättäessä. Toki montulla hyppiessäkin täytyy ottaa huomioon se, että perustaidot volttien ynnä muiden temppujen tekemiseen ovat kunnossa. Hiekka on rinteessäkin kovaa, jos siihen mätkähtää selälleen tai pahimmassa tapauksessa niskoilleen.

Hiekkamonttu hyötykäyttöön

Liikunnassa suurimpia ilonaiheita on uuden oppiminen. Lapsia seuratessa oppimisen ilon voi nähdä sivusta, mutta liikunnassa aikuinenkin voi kehittyä loputtomasti. Jatkuvuudesta voi pitää kiinni pitämällä vaikka treenipäiväkirjaa. Pääasia on, että liikunta on säännöllistä ja se tuottaa iloa.

Vaikka liikuntaa ja urheilua pidetäänkin ehkä rahvaanomaisena kulttuurinharjoittamisena verrattuna esimerkiksi kuvataiteisiin, se on pohjimmiltaan samalla tavalla luovaa kuten maalaaminen, kirjallisuus, musiikki tai mikä tahansa muu hengentuotos. Liikkeet, jotka on hiottu loppuun asti, veistetään samalla tavalla kuin taideteos; materiasta muotoon. Lopputulos on tekijänsä näköinen ja persoonallisella tavalla kaunis. Talvella kesän treenit palkitaan!